tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ennakkotilaa mun uusi levy!

NIMITTÄIN!

Nythän on niin, että mun uutta levyä voi ennakkotilata Bandcampista. Levy ilmestyy joskus ensi kuun aikana ja hinta on varsin kohtuullinen 4€ digitaalisesta ja 8€ fyysisestä levystä. Ennakkotilaajat saavat digiversion sähköpostiinsa heti kun painan julkaisunappia. Tämä koskee siis myös cd:n tilanneita. Cd:t postitetaan ennakkotilaajille heti kun ne saapuvat. Osta tästä itsellesi tämän kesän kovin levy!





Kiitos!

JPP

torstai 10. huhtikuuta 2014

Uusi biisi kuunneltavana

Moronnääs

Laita tästä teille yhden uuden biisin tarjolle ikäänkuin tiiserinomaisesti. Tuosta:

Olkaa hyvät.

JPP

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Studiopäiväkirja osa 10

Biisi biisiltä - Jukanpoika Jukka

Levyn avausbiisi. Tavallaan tämä biisi käsittelee sitä jos olisinkin oikeasti sukua Jukka Pojalle. Ajatus on viety siitä vielä pidemmälle siten, että Jukkia (varmaan oikea taivutusmuoto) olisikin koko suvun verran. Kaikki on järjettömän kovia paskanjauhajia. Ja varmaankin aina kännissä. Kaikki ovat tietty limaisia ja himokkaita.

Tämä on levyn toinen biisi, jossa on mukana banjo. Olen varmaan jossain vaiheessa Twitterissä julistanut, että banjolla saa minkä tahansa biisin kuulostamaan tosi muodikkaalta. Jopa tämän. Kyseessä on varsin yksinkertainen rallatus, jossa jauhetaan samaa sointukieroa koko biisin keston verran. Voisi sanoa siis, että sävellys on yksinkertaisuudessaan nerokas. Voi myös olla, että se ei ole. Joka tapauksessa se on tehty. Olen itse varsin tyytyväinen.

Levyn edisttymisestä noin muuten. Neljä seitsemästä kappaleesta on jo täysin valmiita. Kahdesta puuttuu vielä trumpetit ja yhdestä säkeistö. Kannet on valmiina. Kohta voi alkaa valmistella levyn painohommia. Heti kun materiaalit on painossa laitetaan ennakkotilaus auki. Siihen päälle pistetään sitten vielä joku kiva ennakkotilausalennus niin hyvä tulee. Kannattaa olla kuulolla niin saat levyhn vähän halvemmalla.


JPP