perjantai 20. joulukuuta 2013

Sketsi

Tehtiin parin kaverin kanssa tällanen sketsivideo taannoin YLEn Viikon sketsi -kilpailuun. Oltiin lopulta ihan kolmansia eli ei huonosti suoriuduttu ollenkaan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Sinkku kuunneltavissa Spotifyssä!

Kusihätäbiisiä voi kuunnella siis tästä lähtien vaikka Spotifystä. Muita mahdollisia lataus/ostamispaikkoja ovat mm:
iTunes
Amazon

Jee!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Soittoääni

Moro nääs

Joku kyseli, että voisko Kusihätä-biisistä saada soittoäänen itelleen. No totta kai voi! Noista linkeistä sen voi latailla:

Kusihätäsoittoääni
Kusihätäsoittoääni iPhonelle

Olkaa hyvä. Siinä ne nyt sit on. Mutta älkää kysykö miten ne asennetaan niihin teidän puhelimiin. En nimittäin tiedä. Etteköhän te pärjää!

JPP

tiistai 10. joulukuuta 2013

Ensimmäinen sinkku julkaistu

No nythän on päässyt käymään niin, että Jukka Pojan Pojan ensimmäinen sinkku on laitettu nettiin ihan kuultavaksi ihmisille. Tuosta olla olevasta soittimesta voi tehdä sen. Tästä linkistä sen voi myös ladata ihan ilmaiseksi vieläpä. Onpa reilua!
  Tähän tyyliin sitten vaan.

T: Jukka Jukanpoika Jukka